Liity jäseneksi -lomake

Tällä lomakkeella voit liittyä Suomen Covid -yhdistys ry:n jäseneksi. Vuosimaksu on 25 € kalenterivuotta kohden ja sillä saat jäsenkirjeen 6krt/vuosi, pääset osallistumaan vertaistukitapaamisiin ja kun toimintamme kasvaa, pyrimme järjestämään vertaistukea monella muullakin eri tavalla eli chatin, puhelimen, verkkovertaisryhmien muodossa. Toimintamme on vasta alussa, mutta pyrimme hankkimaan yhteistyökumppaneita, joiden palveluista jäsenet saavat alennusta. Toimintaa kehitetään koko ajan ja ideoita otetaan vastaan. On kuitenkin selvää, että yhdessä olemme enemmän eli kun järjestäydymme, saamme paremmin äänemme kuuluviin.

Etunimi
Sukunimi