BLOGI

Suomen Covid -yhdistys ry aloittaa blogipostausten julkaisun helmikuussa 2023. Lisää postauksia ja omia tarinoitanne meille saa laittaa ja tätä varten voit laittaa sähköpostia osoitteeseen jasenasiat(at)suomencovidyhdistys.fi ja sopia miten homma etenee. Vertaistuellisia tekstejä saa tulla paljon, sillä ne antavat voimia jaksaa ja lisäävät long covid -tietoutta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

MITEN KOHDATA HANKALAT TUNTEET?

Usein sitä terveenä ollessaan tulee lähdettyä lenkille tuulettamaan päätään, jos mielessä myllertää. Väsyttämällä itsensä fyysisesti saa purettua ylimääräistä energiaa kehosta ja asiat jäsentyvät mielessä paremmin ja ainakin hetken on mukavampi olla.

Mutta entäpä sitten kun hankalalta tuntuvia tunteita vyöryy päälle päivästä toiseen ja ne on kaikki kohdattava sellaisenaan, ilman pakopaikkaa? Silloin kun jaksaminen on lähellä nollaa, juuri näin tapahtuu. Pelko, suru, viha, turhautuminen ja katkeruus iskevät päin näköä eikä niitä pääse pakoon minnekään. Tokihan tunteet onkin paras käsitellä jatkuvasti pakenematta, mutta tässä taudissa käsiteltävää riittäisi ilman jatkuvaa tunteiden vuoristorataakin. Omalla kohdallani en voi edes turruttaa jatkuvaa tunteiden hyökkäystä suklaalevyllä, koska tauti on vienyt sokerinsietokyvyn ja aiheuttaa saman tien oireiden pahentumisen. Alkoholilla olon turruttaminen ei myöskään sovi samasta syystä sen lisäksi, että se on varsin kyseenalainen keino muutenkin.

Sitä on siis vain oltava ja tunnettava hankalat tunteet ja jollain keinolla käsiteltävä niitä. Psyykkinen kuormitus aiheuttaa monille PEM-oireita, joten jatkuva tunnekuorma voi siis myös pahentaa taudinkuvaa. Mm. päiväkirjan kirjoittaminen, huolihetken pitäminen, musiikin kuunteleminen tai tietoisuustaitoharjoittelu ovat keinoja helpottaa oloa. Itkettyäkin on tullut reilun vuoden aikana paljon, se helpottaa aina hetken. perhoshalaus, EFT-naputtelu ja meditaatio saattavat myös auttaa. Läheisiä tulee kuormitettua paljon, mutta jatkuvasti ei voi sitäkään tehdä, jotta he jaksaisivat rinnallamme. Taas muistan mainita vertaistuen. Vertaiset ovatkin oikeastaan ainoat, jotka tietävät, mitä käyn läpi ja vuorotellen kannattelemme toisiamme.

Oikein hankalan olon kohdatessa yritän siis muistaa nämä keinot sekä sen, että jokainen tunne menee ohi, jos vain jaksan odottaa enkä ammu itse perään toista nuolta. Välillä se onnistuu paremmin, toisinaan ei niinkään ja silloin tarvitaan apukeinoja ja tukea.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

LONG COVID – OTIT KYNÄN KÄDESTÄNI JA ALOIT KIRJOITTAMAAN ELÄMÄÄ PUOLESTANI!

Olin luonteeltani ahkera, energinen, tunteellinen, malttamaton, kokeilunhaluinen, urheilullinen, eläinrakas, viherpeukalo… ja paljon muuta! Nykyään olen ajatuksiltani sama, mutta totuudessa haaveileva sitkun mutkun, joskus vielä nainen!

Koronarokotteet otin loppuvuodesta -21; ekan piikin ja alkuvuodesta -22 kakkospiikin. Kahden viikon kuluttua sainkin sitten positiivisen tuloksen, en tiedä mistä tartunnan sain, sillä lähipiirissä ei sitä ollut. Asioilla ollessani sen varmaan jostain nappasin… Itse tauti meni helpolla, pari viikkoa vain migreeniä ja kamalaa väsyä! Ei flunssasta tietoakaan – jopa vähän päinvastoin, sillä jouduin hakea apteekista kosteuttavaa suihketta nenän limakalvoille, kun olivat kuivuudesta kipeät. Tämä tapahtui siis tammikuussa -22 ja helmikuun -22 alussa alkoi
erikoisemmat oireet, kun itse taudin tuomat oireet hieman väistyivät. Kaikki alkoi jalkaterien ja varpaiden puutumisella, joka laajeni tunnottomuuteen koko jaloissa. Kävely oli huteraa, kuin vanhoilla ihmisillä – minulla ikää on siis 41v.

Aina liikunnalliseen kehoon tuntui kamalalta. Lääkärissä alkuun vaan kehoitetttiin tekemään raskaustesti, kun oireet eli väsy, päänsärky ja jalkojen puutuminen voi johtua siitäkin ja tulemaan uudelleen jos ei helpota. Kävin usein, pelkona oli minulla, että menee selkä tai lonkat, kun kävelytyyli on muuttunut rajusti. Vuoden mittaan kävin verisuonikirurgit, hermoratatutkimukset, selän MRI-kuvat yms. Selkään sitten ajan kuluessa tulikin vanhaan skolioosikohtaan välilevyn liukuma ja kulumaa. Kipu on ollut välillä kova, johon olen sitten kipulääkettä saanut. Jaloista ei löytynyt mitään eikä selän kuvauksessa löydetty yhteyttä jalkoihin. Aivosumuksi kutsuttu vaiva hiipi oireiden joukkoon pikkuhiljaa: en osaa välillä kirjoittaa, en lukea enkä ymmärrä mitä puhutaan. En erota oikeaa vasemmasta. Tämä oli suurin syy väsymyksen lisäksi, kun hain sairaslomaa toukokuussa -22. Sairaslomalla yhtäjaksoisesti olin reilun 7kk ja taloudellinen tilanne ja normaalin arjen kaipuu ajoi osasairaspäivärahalla töihin helmikuussa -23. Oireita on myös sydänvaiva ja hengenahdistus, johon olen saanut lääkkeet, että pärjään, vaikka kunnollista syytä ei ole löytynyt.

Läheisistä osa ymmärtää hyvin, osa ei ollenkaan. Tämä Long covid kun ei välttämättä näy päälle päin, niin ei voi toinen ymmärtää, mitä sisällä on. Päivät on mennyt sängyssä maaten yksin, kun hälinää ei kestä. Päässä kun pyörii omat monet kanavat päällekkäin, niin siinä on jo kestämistä. Mieli on monista syistä heittänyt kuperkeikkaa ja olenkin ollut yhteydessä työterveyspsykologiin ja itse etsinyt netistä apua oman mielen ongelmiin. Rakastan paljon, mutta en ole jaksanut rakastaa niin kuin olisi pitänyt, itseänikään!

Vointi on ajan saatossa hieman parantunut. Aika onkin se, jota jokainen terveydenhuollon ammattilainen on minun käskenyt sairaudelle antaa. Sitä kun ei vaan ole, sillä meillä on vain yksi elämä ja se on nyt.

🤍 Terhi

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

MILTÄ TUNTUU, KUN KUKAAN EI YMMÄRRÄ?

Miltä tuntuu sairastaa sairautta tai oireyhtymää, jota suuri osa lääkäreistä ei tunnista saati tunne ja iso osa ympärillä olevista ihmisistä ei tunnusta olevan olemassa tai ainakaan ymmärrä ja lisäksi Kelalle tai työeläkeyhtiöille tätä ei ole olemassa eikä se siksi vaadi kuntoutusta tai rahallista tukea toimeentuloon, vaikka et pystyisi käymään töissä tienaamassa? Minäpä kerron. Se tuntuu pelottavalta, toivottomalta, turhauttavalta, surulliselta ja välillä raivostuttavalta.

Minä onnistuin kiertämään koronatartunnan vuoden 2022 tammikuuhun saakka. Vieläkään en tiedä, mistä taudin silloin sain. Tauti itsessään oli melko lievä; kuume kävi vuorokauden verran 38 asteessa, lihaksia särki ja kurkkuun sattui ja heikotti. Puolitoista viikkoa sairastettuani oletin taudin olevan helpottamaan päin kun sitten heräsin yöllä siihen, että sydän hakkasi vimmatusti eikä ottanut rauhoittuakseen. Olin lasten kanssa keskenään kotona, joten katsoin parhaaksi soittaa ambulanssin. Betasalpaajalla syke sitten rauhoittui sen verran, että EKG:n ja muiden elintoimintojen tarkastamisen jälkeen ambulanssimiehet lähtivät ja kehottivat käymään lääkärissä seuraavana päivänä. Näin teinkin. Tuosta yöstä lähtien alkoi autonomisen hermoston oireilu ja rintakehällä ja pallean kohdalla alkoi tuntua ikään kuin olisin nielaissut käynnissä olevan partakoneen. Sisäinen tärinä, korkea syke, huimaus, hengitysongelmat, vapina, lihasnykinät, huono stressin- ja rasituksensieto, aistiherkkyys ja kova ahdistuneisuus olivat siitä lähtien riesana. Kaikki fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja kognitiivinen kuormitus naurettavan pienissä määrin provosoivat oireet hankalammiksi. En pystynyt tapaamaan ystäviä, en kuuntelemaan autoradiota enkä katselemaan televisiota, koska aistiärsykkeitä oli liikaa. Neurologi diagnosoi tyypillisen oirekuvan ja sen alun perusteella dysautonomian. Tiedossakin on, että koronan jälkioireet iskevät usein hermostoon. Usein sairastuneet ovat aktiivista elämää viettäneitä naisia, joilla on ollut ennen sairastumista työstressiä tai muuta kuormitusta elämässään. Minä olen viiskymppinen nainen, joka todella vietti aktiivista elämää vielä reilu vuosi sitten.

Läheisten ihmisten on ollut vaikea välillä ymmärtää sitä, miksi en voi sopia etukäteen tapaamisia. Taudinkuvaan kuuluu, että oireet vaihtelevat rajustikin ja toisaalta sen jännittäminen, olenko tapaamiskunnossa vaiko en, on yksi stressitekijä, joka itsessään pahentaa oireita. Rasitusikkuna on ollut pahimmillaan niin pieni, että jos päivän aikana on ollut vaikkapa kauppareissu niin seuraava päivä menee levätessä. Siksipä olen käyttänyt marketin noutopalvelua. Se jättää väljyyttä muulle tekemiselle. Kotiinkuljetus tekisi sitä vielä enemmän, mutta se on jo kustannuskysymys. Olen ollut aiemmin innokas suunnittelemaan kalenteriani eteenpäin ja varaamaan matkoja sekä hankkimaan konsertti- ja teatterilippuja, mutta viime vuoden kesän kaikki menot jouduin yksi kerrallaan perumaan. Etukäteen en enää uskalla varata kuin sellaisia matkoja, joita ei tarvitse maksaa etukäteen ja ne pystyy täten perumaan vaikka edellispäivänä. Matkavakuutus ei nimittäin korvaa matkoja, jotka on varattu sairaana ollessa, mikäli ei sitten saman sairauden takia pystykään matkustamaan.

Omassa toistaiseksi reilun vuoden kestäneessä sairauspolussani oli puolen vuoden jakso, jolloin en pystynyt oireiden vuoksi olemaan juurikaan pystyasennossa vaan vietin pahimmillaan 22-23 tuntia vuorokaudessa vuoteessa pitkälläni. Olen tavallisesti vuoroviikkovanhempi ja asun tuolloin kolmistaan lasteni kanssa, mutta tuon puolen vuoden aikana en siihen pystynyt vaan tapasin lapsiani satunnaisemmin ja he tulivat yleensä tapaamaan minua 60 kilometrin päähän maalle, jossa asuin mieheni luona. Jokainen äiti voi kuvitella, miltä se tuntuu. Omat lapseni onneksi ovat jo sen verran isoja, että heidän kanssaan asiasta on voinut puhua ja he ovat käsittääkseni ymmärtäneet syyn, miksi äiti on ollut pois pelistä. Ja on suurelta osin edelleen, mutta sentään toistaiseksi ainakin jo kotona normaaliin tapaan.

Olen ollut yliherkän hermostoni kanssa pulassa aiemminkin, mutta mitään näin rankkaa en ole ennen kokenut. Vertaistuki on ollut tällä taipaleella äärimmäisen tarpeellista. Kukaan muu kuin saman kokenut ei pysty varmaankaan täysin ymmärtämään, mitä on sairastaa tautia tai oireistoa, jonka hoito on yhtä epäselvää kuin sekin, toipuuko tästä välttämättä koskaan kokonaan. Toivon ylläpitäminen ja toistemme tukeminen heikolla hetkellä on ollut kullanarvoista.

”Voi kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä
Jonkun tuulisen syyskuun tiistai kenties
Ja ruuhkassa istuisi vaan muuan mies
Ihan tavallisen työpäivän alla.
Ja sill’ ois mielessään vain ne ihan tavalliset murheet
Särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine.”

Edu Kettunen

Kirjaudu jotta voit kommentoida.